Pyhäselän Oma osuuskunta on päättänyt vuoden ensimmäisten avustuserien saajista. Avustuksilla tuettiin tällä kertaa paikallisia toimijoita, lasten- ja nuorten liikuntaa sekä musiikin saralla opiskelutyötään tekeviä. Olemme iloisia, että saimme hakemuksia monipuolisesti ja toivomme että pienikin apu tulee tarpeeseen ja siivittää itse kutakin parempiin suorituksiin!
Hyväntekeväisyys avustuskohteiden joukosta valikoitui paikallisesti arvokasta työtä yhteisön hyväksi tekeviä yhdistyksiä ja yhteistyötahoja. Ensimmäinen 300 euron avustus myönnettiin Joensuun seudun pienosuuskunnille "osuuskuntien kylälle" yhteisten tilaisuuksien esittely- ja painomateriaalin hankintaan. Toinen 300 euron avustus myönnettiin Hammaslahden nuorisoseuralle elokuussa Hammaslahdessa järjestettävien kesäjuhlien järjestelykuluihin.
Yhteensä tuhannen euron liikuntaan suunnatut avustukset osoitettiin junioiriliikuntaan erilaisiin palloilulajeihin.
Opiskelijoille suunnatut avustukset painottuivat musiikin opiskelun puitteissa tehtävien laitehankintojen tukemiseen.
Yrityksille suunnatun 1000 euron avustuksen jakaminen päätettiin siirtää joulukuulle, jolloin yrityksille jaettava summa on yhteensä 2000 euroa.
Hakemuksia otemme vastaan koko vuoden ajan ja seuraavasta avustuserästä päätämme joulukuussa.
Hyvää kesää ja onnittelut avustuksien saajille!
Pyhäselän Oma Osuuskunnan omistamassa vuokrataloyhtiössä on vapautunut 1. kerroksen saunallinen kaksio (2h+kt+s) + parveke. Huoneiston koko 41 m2 + parveke 14 m2. H...
Habita Joensuu on ostanut Kiinteistönvälitys Ahvalo Oy LKV liiketoiminnan. Kaupan myötä Ahvalon asiakassuhteet sekä osa toimihenkilöistä siirtyvät Habitalle. ...
Pyhäselän Oma Osuuskunta palvelee ajanvarauksella osoitteessa Kirkkokatu 25 b, 80100 Joensuu.
Omat osuuskunnat pankin myyjinä ja omistajina " Itä-Suomessa on tehty ennenkin kaukokatseisia osuuskuntien liiketoimintakauppoja. Joroisten Oma Osuuskunta ja Pyhäselän Oma ...
Pyhäselän Oma Osuuskunnan jäsenet kutsutaan varsinaiseen osuuskuntakokoukseen, joka pidetään maanantaina 5.6.2023 klo 18.00 alkaen Joensuun Tiedepuistolla (1-rakennus), kokous...
Vuoden 2023 jäsenjulkaisu luettavissa täältä. Postitus jäsenille toukokuun alkupuolella. P.s: Kannattaa osallistua puutarhatonttujen bongaus kisaan! Palkintona oikein vastann...