Avustusten hakeminen
Pyhäselän Oma osuuskunta, avustusten haku 2023
Pyhäselän Oma osuuskunnan kahdesti vuodessa jaettavat avustukset on kohdennettu
Korkeakouluopiskeluun, mikroyritysten kehittämiseen, liikuntaan, hyväntekeväisyyteen sekä toisen asteen oppilaitosten stipendirahastoon
- avustusta hakevan korkeakouluopiskelijan tulee opiskella Pohjois-Karjalassa, perusteena voi olla esim. opinnäytetyöhön ja tutkimustyöhön tarvittavan materiaalin hankinta tai muu kustannus, erikoistyön tilaus tutkimusta varten/tutkimustyö tai laitehankinta (esimerkiksi soitin, ei puhelimet tai atk-laitteet). Avustus haetaan ja maksetaan syntyneiden kustannusten mukaan enimmillään 1000 euroon saakka. Avustusta ei myönnetä elinkustannuksiin tai palkattoman harjoittelun kustannuksiin.
- Liikunta-apuraha, 2 x 500 euroa, haetaan henkilökohtaisesti tai urheiluseuran kanssa urheilusta syntyviin kustannuksiin. Apuraha on tarkoitettu kaikenikäisille ja jaetaan ensisijaisesti sosiaalisin perustein.
- Y-tunnuksella oleva mikroyritys (1-5 työntekijää, johtaja mukaan lukien) voi hakea 1000 euron avustusta yrityksen kehitystyöhön. Tuen myöntämisen perusteena on, että avustus mahdollistaa yrityksessä jonkin uuden menetelmän käyttöönoton tai kokeilun, tuotesuunnitelman tai uuden tuotteen valmistamisen ja niihin liittyvän henkilöstön erityisosaamisen kehittämisen. Avustusta haetaan etukäteen ja maksetaan jälkikäteen syntyneiden kustannusten mukaan.
- Hyväntekeväisyysjärjestöiltä pyydetään esitystä kahteen 300 euron kohteista.
- Toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille varataan 500€ stipendeihin. Stipendit myönnetään Pohjois-Karjalassa sijaitsevien oppilaitosten esitysten perusteella.
Pyhäselän Oma osuuskunnalle voi esittää kehitys- tai korjaamiskohdetta, johon osuuskunta voi osoittaa avustusta. Avustuksen suuruus voi vaihdella avustushakemuksessa esitettyjen ongelmien, laskelmien ja perustelujen mukaan.
Hakemuksia voi lähettää jatkuvasti, mutta ne käsitellään keskitetysti kahdesti vuodessa, joulukuussa ja kesäkuussa. Huomioithan, että avustus tulee hakea näillä verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta.
Hakemukset avustuspäätöksiä varten tulee toimittaa toukokuussa 21.5.2023 ja marraskuussa 26.11.2023 mennessä.
Vuosittain jaettavat avustuksen ovat kaikille avoimia.
Avustuksen saaneille ilmoitetaan päätöksestä henkilökohtaisesti. Hakijoille ei lähetetä erillistä viestiä kielteisestä päätöksestä.
Kannattaa hakea uudestaan jos ensimmäisellä kerralla ei tärpännyt!
Kevään 2023 avustushakemukset on käsitelty kesäkuun hallituksen kokouksessa 20.6.2023. Avustuksen saaneille on ilmoitettu.
Lisätietoja hakemisesta antaa osuuskunnan toimitusjohtaja Anu Louhelainen, 044 – 3645925, anu.louhelainen@omaon.fi